Tulimaan T-pentue syntyi 6.11.2008. Synnytys poikkesi aiempaan totutusta, sillä pennut tulivat maailmaan keisarinleikkauksella eläinlääkäri Outin hyvässä hoivassa. Sektioon päädyttiin, koska oli vahva epäilys siitä, että joltain pennuista olisi repeytynyt istukka. Jokaisella pennullahan on oma erillinen istukkansa emokoiran kohdussa ja ilman istukkaa pentu ei saisi happea.
Leikkauksen käynnistyttyä olimme jännittyneitä ja taistelu aikaa vastaan alkoi, sillä tiesimme, että mahdollinen istukan irtoaminen asettaisi tämän pennun hengen vaaraan. Ensimmäisenä syntyneelle pennulle halusimme antaa nimeksi Taisto.
Ensimmäinen pentu oli hyväkuntoinen ja toivo kaiken sujumisesta parhain päin alkoi saada sijaa mielessämme. Toisena syntyneelle pojalle annoimmekin nimeksi Toivo.
Kolmantena päivänvalon näki tyttöpentu ja hetki oli kuin taikaa, koska olimme saaneet jo kolme tervettä pentua maailmaan. Kolmannesta pennusta tuli siis Taika.
Muistan katsoneeni kelloon ja huomasin sen olevan jo reilusti yli puolen yön torstain puolella. Neljäs pentu oli poika ja sai nimekseen Torsti. Hänen istukkansa oli kuitenkin ehtinyt jo repeytyä irti, ja se vahvisti päätöksemme, että keisarinleikkaus oli ollut järkevä vaihtoehto pentujen saattamiseksi turvallisesti maailmaan. Torstia emme kuitenkaan enää pystyneet pelastamaan, sillä muutamia tunteja aikaisemmin irronnut istukka oli aiheuttanut hapen puutteen ja Torstin menehtymisen. 3-vuotias Sisu-poikamme lohduttikin meitä kaikkia seuraavana aamuna sanoessaan, että Taivaan Isä tarvitsi oman koiran pennun, koska mekin saimme niin monta.
Palatakseni takaisin synnytykseen, viidentenä syliimme annettiin potra ja tarmokas poikapentu, joka sai olemuksensa mukaisesti nimekseen Tarmo.
Pentujen syntymän aikaan oli marraskuinen pakkasyö ja huoneen ikkunasta näkyi tumma taivas kirkkaine tähtineen. Olimme ylpeitä Junosta ja hänen hienosta pesueesta. Yllätykseksemme saimme syliimme vielä yhden pennun, kauniin tytön, joka sai nimekseen Tähti ja antoi vaiherikkaalle yölle onnellisen lopun.
Lopuksi haluan kiittää eläinlääkäriämme Outi Laakkosta Junon ja pentujen asiantuntevasta ja huolellisesta hoidosta.